perjantai 19. joulukuuta 2014

Valkeaa ja Ihanaa, Joulun aikaa rauhaisaa


Vuoden viimeiset Joulukortit!
Tietenkin lähdin mukaan vuoden myös viimeiseen pskikseen:

Joka oli tälläkertaa värihaaste:
 Kortissani on
valmiskuva johon lisäsin sticlessin diamond dust kimalleliimaa.
Kuvasta, kartongeista ja nauhasta löytyvät pyydetyt värit.
Jotenkin aivan älyttömän simppelillä linjalla syntyivät kaikki tämän vuoden Joulukortit..

 Tämän tein Koukussakortteihin ikiliikkujaan, aiheena 
auringonpaiste, pakkaspäivän sellainen.




 Koukussa kortteihin Joulukuun tehtävän luonnoksella

Tässä taitaa olla tämän 2014 vuoden kortteilut minun osaltani,
muutaman villasukan vielä päättelen ja paketoin.
Sitten vähän mopin heilutusta, laatikoiden paistoa ja kuusen tuoksua..
Mitä muutakaan ihanaan rauhaisaan Jouluun kaivataan.

Lumivaipan alla uinuu maa
hämy laskee ylle tienoon.
Luonto huokuu rauhan tunnelmaa
mielen johtaa Joulun viettoon.
Jouluaaton lempeä hiljaisuus
valaa iloa sieluillemme,
on lämmin yhdessäolon tilaisuus
jonka luomme rakkaillemme.
Birgit Ahokas


Valkeaa ja Ihanaa, Joulun aikaa rauhaisaa.
Tunnelmallisia ja idearikkaita hetkiä myös
tulevalle vuodelle 2015!

4 kommenttia: